Aikamatka Kannakselle

Juuret Kaukolassa

Historiaa ja tuntemuksia pitkin ja poikin

Rouhiaisen sukuseura ry:n historiatiimi tutustui Kannaksen historiaan 27 - 30.6.2003 Karjala-lehden järjestämällä, dosentti Pirjo Uinon ja arkkitehti Sari Kivimäen opastamalla lukijamatkalla

Matkasta kokosivat yhteenvedon Seppo, Eeva-Kaisa, Jukka, Katri ja Mirja Rouhiainen. Matkapäiväkirja perustuu pääosin Eeva-Kaisan keräämiin muistiinpanoihin ja muut kirjoitukset ovat enemmän tai vähemmän tulosta ryhmän jäsenten keskinäisistä pohdinnoista matkan aikana. Lopullisen asunsa yhteenveto sai tiimin yhdistettyä tietonsa ja muokattua sen kotisivuille sopivaksi.

Tiimi toivottaa lukijoille hyviä lukuhetkiä!

historiatiimi@kaukolanrouhiaiset.org

1 Taustaa

Karjalassa eläneet muistavat, millainen kotiseutu heillä oli ja miten siellä elettiin. Rivit ovat kuitenkin harvenneet ja me, joilla ei ole omakohtaisia muistoja paikoista, yritämme kerätä tietoa eri lähteistä. Aikanaan olemme toki kuulleet asioista vanhemmilta sukupolvilta, mutta näyttää siltä, että vastuu on siirtynyt tai siirtymässä niille, jotka ehkä ovat kokeneet evakkotien aivan pienenä lapsena tai ovat karjalaista sukujuurta. Nykyisin myös monet, joilla ei ole juuria Karjalassa, näyttävät saaneen kipinän edistää Karjalan tuntemista.

Kävimme ensimmäisen kerran Kaukolassa elokuussa 1991, jolloin elettiin vielä neuvostoaikaa, mutta alueella oli jo mahdollista liikkua. Matkalle osallistui yli kolmekymmentä sukulaista ja tutustuimme mm. Tontin, Totlammin ja Hautapellon Penttilän paikkoihin.

Seuraavana vuonna kävimme siellä runsaan kymmenen sukulaisen voimin uudelleen, nyt elettiin neuvostoajan viimeisiä aikoja ja tutustuimme Tontin lisäksi Ohvolan ja Pentin Jussin Penttilän paikkoihin. Toisella matkallamme sitten totesimme, että seuraavaan käyntiin saattaa kulua vuosia. Nähtyään talvella 2003 Karjala-lehdessä ilmoituksen matkasta, jossa oppaina toimivat arkeologi Pirjo Uino ja arkkitehti Sari Kivimäki, Seppo totesi nyt olevan oikea aika lähteä kartuttamaan tietoja historiasta ja paikoista.

Suvun kantapaikka on Penttilä Kaukolan

Hautapellon kylässä, valokuva elokuulta 1991

Sukulaisistamme matkalle ilmoittautuivat myös Sepon vaimo Mirja, tyttärensä Katri ja veljensä tytär Eeva-Kaisa. Tieto matkasta ja jo ilmoittautuneista laitettiin myös kotisivujen keskustelupalstalle, jonka tuloksena ryhmään liittyi Sepon serkku Jukka. Kenelläkään ryhmässämme ei ole omakohtaista muistitietoa Karjalassa asumisen ajalta

Jotta matkasta saataisiin irti paras mahdollinen tulos, Seppo aloitti tässä vaiheessa myös tutustumisen matkan kohteisiin erilaisten käytettävissä olevien lähteiden avulla. Hän kokosi internetistä löytyviä, erilaisia Karjala-aiheisia kirjoituksia ja Katri kantoi hänelle Tampereen kirjastosta sekä eri pitäjien historiateoksia että muutakin löytämäänsä Karjala-aiheista kirjallisuutta, josta arveli olevan hyötyä. Kevään kuluessa Seppo saikin koottua lähtijöille yhteenvedon reitistä ja paikoista taustatietoineen.

Tuossa vaiheessa sai matka myös työnimen "Aikamatka Kannakselle", lisämainintana Juuret Kannaksella. Oli mukava havaita matkan jälkeen, että nimi oli mennyt myös Karjala-lehden tietoon, koska toimittaja käytti sitä matkaa käsitelleessä kirjoituksessaan.

Matkalle osallistuivat myös Tontilla aikaisemmin asunutta Montosen sukua edustavat Eeva Korpinen ja Liisa Simonen ja paikallistuntemuksessa meitä auttoi Kaukolassa runsaan kymmenen vuoden aikana yli 20 kertaa käynyt Pessin sukuseuran puheenjohtaja Tauno Pessi.

2 Asiantuntevat oppaamme

Matkalla oli kaksi kantavaa teemaa: arkkitehtuuri ja maisemat Sari Kivimäen vastuualueena sekä arkeologia ja esihistoria Pirjo Uinon vastuualueena. Oppaamme olivat rakentaneet ohjelman, jossa sopivasti limittyivät alueen varhaisin historia ja rakentamistavat historiallisella ajalla. He olivat poimineet kohteita Jääskestä, Antreasta, Kirvusta, Räisälästä, Käkisalmesta ja sen maalaiskunnasta, Pyhäjärveltä, Kaukolasta, Sakkolasta, Äyräpäästä ja Viipurista. Oli luonnollista, että tiestön heikkous ja varsinkin muutokset niiden kunnossa johtivat jossakin määrin aikataulullisiin ongelmiin. Reittiä muokattiin tarpeen mukaan ja eräitä kohteita jouduttiin jättämään väliin. Kokonaisuus vastasi kuitenkin paremmin kuin hyvin sitä, mitä olimme odottaneet.

Arkeologi Pirjo Uino työskentelee museovirastossa, missä hänen vastuualueensa ovat Kymenlaakson sekä Etelä-Karjalan arkeologiset löydöt. Hän on tutustunut Karjalan alueeseen vuodesta 1988 alkaen. Väitöskirjansa hän teki rautakaudesta vuonna 1997. Hän toimii myös dosenttina Helsingin yliopistossa. Arkkitehti Sari Kivimäki on tehnyt diplomityönsä suomalaisesta rakennuskannasta Kannaksella. Hän on osallistunut Kannaksen rakennuskantaa dokumentoivalle työleirille ja mm. ollut dokumentoimassa Rouhiaisten Tontin tilaa. Erityinen piirre on se, että vaikka Sari omien sanojensa mukaan on “hurahtanut” Kannakseen, niin sukujuuret eivät löydy Karjalasta päin. Sari käytti Kannaksen rakennuskannasta kertoessaan kuvaavaa ilmaisua “rönttöisyys”.

Oppaat näyttivät matkan edetessä jännittävän valittujen kohteiden löytymistä, olihan monien paikkojen kohdalla kulunut vuosia siitä, kun he olivat niillä käyneet. Sattui toistuvasti, että tutusta paikasta edettyämme arvioidun kilometrimäärän verran totesi opas edessä olevan tienhaaran näyttävän tutulta, jolloin käännyttiin sille. Isolla linja-autolla edettiin sitten milloin parempaa ja milloin heikompaa tietä peläten lukuisat Karjalan matkat hoitaneen kuljettajamme Lauri Paavilaisen lopulta joutuvan peruuttamaan auton takaisin päätielle kenties kilometrienkin takaa. Aina kuitenkin kuului lopulta: "Nyt minä tunnistan paikan!" Asiassa auttoi luonnollisesti myös se, että joukossamme oli monia alueella jo kulkeneita ja paikkoja hyvin tuntevia retkeläisiä, jotka kertoivat kukin vuorollaan lisää ko. paikoista ja niillä ennen sotaa asuneista ihmisistä.

Matkan alussa oppaat alustivat matkan teemoja selkein kuvauksin kertomalla yleisesti arkeologisista kaivauksista ja Kannaksen rakennuskannasta.

Näin kuvaili Pirjo:

Kulttuuriperinnön suojeluun liittyy monta mielenkiintoista näkökulmaa. Kulttuuriperinnön säilyttäminen on laajasti tunnustettu ilmiö, johon liittyy mm. Haagissa vuonna 1954 tehty kansainvälinen sopimus kulttuuriperinnön suojelusta. Suomen muinaismuistolaki on vanha, jo vuodelta 1666, nykyinen laki on vuodelta 1963. Museovirasto ylläpitää luetteloa suojeltavista löydetyistä arkeologisesti arvokkaista esineistä. Esine on lain mukaan jo löytyessään suojeltu eli laki eroaa olennaisesti esimerkiksi rakennusten suojelusta. Yli 100 vuotta vanhat muinaisesineet on ilmoitettava ja pyydettäessä myös toimitettava museovirastoon. Löytöpaikkaa koskevat tiedot on liitettävä mukaan. Esineen löytäjällä on Suomessa oikeus saada korvaus esineestä eli tältä osin laki eroaa esimerkiksi Venäjällä olevasta laista. Löytäjä voi myös valita palkkion sijasta erityisen kunniakirjan. Tämä onkin vaihtoehto, jonka moni esineen löytäjä on valinnut. Palkkion suuruus riippuu esineestä, yleinen palkkio on 50 -100 euroa. Esimerkiksi arvokkaampi miekka voi olla 500 euron palkkion arvoinen. Museovirastossa on 15000 muinaisjäännöstä rekisterissä ja niitä on kahta eri tasoa: suojeltavat esineet ja tutkimalla poistettavat esineet.

Arkeologinen inventointi on aikaa vievää, mutta tärkeää työtä. Yleensä erilaiset arkeologiset kohteet ja esineet ovat löytöpaikkakunnalleen arvokkaita. Arvo löytyy tietysti itse paikan / esineen arvosta, mutta edelleen suurempi arvo tulee matkailusta, jos sitä osataan hyödyntää, ja opetuksellisesta näkökulmasta. Esineen löytäjän ei tarvitse pelätä sitä, että löytöpaikka poistetaan käytöstä. Hallitseva maankäyttö turvataan tavalla tai toisella, vaikka rauhoituspäätös tehdään, olkoonkin kyseessä kiinteä muinaisjäännös tai irtain tavara.

Kannas on kokenut maantieteellisiä muutoksia jääkauden aiheuttamana, mutta myös ihmisten tekemisen seurauksena. Vuoksi (suuri vuo, suuri vesi) on Saimaan kaakkoisosasta Laatokkaan laskeva Vuoksen vesistön laskujoki. Vuoksi syntyi noin 3700 eKr. kun Saimaa etsi uusia uomia Laatokkaan. Nevan synty (noin 1350 eKr) ja Laatokan kallistuminen aiheutti sen, että vesi pakkautui etelään. Pähkinälinnan kohdalla puhkesi uusi uoma, Laatokasta syntyi uusi reitti Suomenlahdelle. Vanha Vuoksen uoma kutistui 1600-luvulla ja edelleen vuoden 1857 tehty Kiviniemen koski aiheutti vanhan vuoksen kuivumisen. Kalevalassa sanotaan: "Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa, kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla: Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa; ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran."

Sari kuvaili rakentamista seuraavalla tavalla:

Rakennustarvikkeiden ja -taidon puute näkyy maisemassa. Vanhat suomalaisten aikaiset asuinrakennukset ovat edelleen jäljellä. Sivurakennukset, kuten aitat ja navetat ovat valitettavasti hävinneet. Ennen sotaa Kannaksella elettiin maalaiselämää, omavaraistuotanto (viljely, kalastus) oli toimeentulon edellytys. Samassa pihapiirissä oli yleensä omat taloudet eri perhekunnille. Sota ja uudelleenasutus aiheuttivat alueella elintapojen muutoksen. Omaisuuden sosialisointi yhteiseksi aiheutti sen, että kotieläimiä ei enää pidetty yksityistiloilla. Tämä johti siihen, että navetat jäivät tyhjilleen ja vähitellen ränsistyivät käyttökelvottomiksi. Rakennukset päätyivät vähitellen pala palalta lämmikkeiksi.

Venäläisten asumistyyli oli hyvin sosiaalinen. Samaan taloon majoitettiin useita perheitä ja puolilämpimät vintit otettiin käyttöön. Perheet eivät välttämättä olleet sukua toisilleen, mutta myös venäläisten lämmin sukusuhde leimasi pihapiiriä. Sänkyjen määrä talossa oli tärkeä, sukulaiset ympäri pitäjää olivat tervetulleet asumaan ja vierailemaan asunnossa. Tämä johti myös siihen, että talon yhteyteen ja kylkiin rakennettiin kylkiäisiä, eli laudoista kyhättyjä rakennelmia. Rakennuksiin tehtiin uusia sisäänkäyntejä. Rakennukset olivat suomalaisten ajoilta hajallaan aina maatilan ja peltojen yhteydessä. Sovhoosi- ja kolhoosi-ajatus eivät sopineet tähän ympäristöön ja sotien jälkeen toteutettiinkin laajamittainen rakennusten siirto toistensa yhteyteen. Monia taloja purettiin ja tässä suuressa operaatiossa hajanaiset alueet tiivistettiin ahtaiksi kyliksi. Käyttöön tuli myös elementtitekniikka ja lukuisat kerrostaloalueet. Varsinaista suomalaista kylämaisemaa on hyvin vähän jäljellä, talojen kivijalkoja ja pieniä häivähdyksiä alueesta on aistittavissa.

Eräs ero suomalaisen ja venäläisen rakennustekniikan yhteydessä oli se, että suomalainen talon julkisivu tehtiin tiehen päin, näyttävyys oli tärkeää. Venäläinen tapa oli toteuttaa maan johtoportaalta tullut käsky: “nämä ihmiset tekevät talon tähän”. 60-luvulla tehdyille hirsirakennuksille olikin tyypillistä, että ne oli rakennettu pääty tielle päin.

1800-luvun loppupuolella karjatalous kukoisti ja Pietari imi maitoa ja voita niin paljon, kun alueella pystyttiin tuottamaan. Alueelle ilmestyi myös metsä- ja paperiteollisuutta. Esimerkiksi eräs tärkeä tekijä teollisuuden nousemisessa oli paperin teko puusta lumpun sijaista. Vuodesta 1860 aina vuoteen 1930 saakka työntekijöiden määrä alueella kolminkymmenkertaistui ja tuotanto jopa kertautui sadalla. Alueella tuotettiin 95 prosenttia Venäjän paperivaroista. 1900-luvun alueessa sähkö tuli ensin pieniin osuuskuntiin ja pienteollisuuteen ja siitä edelleen vähitellen kotitalouksiin. 1920-luvulla tehtiin suurjännitelinjoja.

3 Sisällysluettelo

Etusivu

1. Taustaa

2. Asiantuntevat oppaamme

3. Matkapäiväkirja

4. Kävimme Tontilla

5. Kerrostumia ja arvoja

6. Sattui ja tapahtui

7. Milloin uudelleen Kaukolaan?

8. Kirjoitus Karjala-lehdessä

Liite 1 Karttoja

Liite 2 Valokuvia

Liite 3 Lyhyt oppitunti - Esihistorialliset kaudet Karjalassa

Linkkejä

4 Matkapäiväkirja

27.6.2003 Ensimmäinen matkapäivä

Klo 5:00 (Tampere)

Kuljettaja Lauri Paavilaisen johdolla lähti bussi Tampereen matkahuollon pihasta. Ensimmäiset kuljetettavat nousivat kyytiin, matkassa oli jo tässä vaiheessa liuta kaukolaisia Tauno Pessin ja hänen vaimonsa sekä neljän Rouhiaisen sekä kahden Montosen suvun edustajan voimin. Tampereelta bussiin nousi myös käkisalmelaista vahvennusta ja lisää tulijoita poimittiin Iittalasta ja Hämeenlinnasta.

Klo 7:30 (Helsinki)

Helsingissä matkaan nousi suurin osa porukasta mukana myös matkan asiantuntijat, Pirjo Uino ja Sari Kivimäki. Vuokko Rouhiainen oli meitä vastassa tuomassa Sepolle pari Karjalaliiton ansiomerkkiä. Vaikka merkkien vaihto Sepolle oli vain käytännön järjestelyjen vuoksi tällainen, tuli siitä myös symbolinen ele - tulivathan merkit nyt käymään Kaukolan kautta ennen kuin ne annetaan saajalleen (hopeinen merkki luovutettiinkin Tapio Rouhiaiselle jo seuraavalla viikolla). Matka jatkui Helsingistä edelleen Kotkan kautta Lappeenrantaan ja Imatralle.

Klo 11:00 (Lappeenranta)

Ennen Lappeenrantaa oli mahdollista vaihtaa ruplia, paketeissa oli 40 tai 50 euron paketteja. Kurssi oli sellainen, että 40 eurolla sai 1270 ruplaa. Jotain karjalaisesta rehellisyydestä kertoo se, että rahanvaihdon yhteydessä oli liimautunut pari pakettia yhteen johtaen siihen, että loppukassa ei ollut kohdallaan. Eräs matkaan osallistuja palautti huomatessaan ylimääräisen nipun, tuskin tuli edes karjalaiseen mieleen pitää tämä ylimääräinen tulo itsellään.

Matka oli Karjalalehden lukijamatka ja yksi pysähdyskohde olikin Karjalalehden tilat Lappeenrannassa. Osan ryhmästä tutustuessa Karjala-kauppaan, osa siirtyi lehden tiloihin nauttimaan kahvista ja pienestä suolaisesta palasta, sitten vaihdettiin paikkoja. Lappeenrannan tori ja aurinkoinen ilma vetivät tämän jälkeen puoleensa. Ehtipä siinä aurinkoisella penkillä istuessa täyttää tulliselvityskaavakkeen, jota tosin ei matkan aikana näytetty tai tarvittu. Eräät lomakkeen kohdat aiheuttivat hieman hilpeyttä, kukapa nyt selvityskaavakkeeseen ruksaisi kohdan, että matkatavaroissa on mukana radioaktiivista ainetta. Myös kohta “painotuotteita tai muuta tiedotusmateriaalia” mietitytti, mikähän olisi ollut sellainen materiaali, joka olisi pitänyt lappuun mainita...?

Lappeenrannasta nousivat kyytiin myös Jukka sekä Karjala-lehden toimitussihteeri Päivi Pöljö. Viimeiset matkalaiset tulivat kyytiin Imatralta, jonka jälkeen 50-paikkainen linja-auto olikin viimeistä paikkaa myöden täynnä.

Klo 13:15 -14:30 (15:30 paikallista aikaa) (Pelkola / Svetogorsk, raja-asema)

Sujuvan Suomen puolen ohituksen jälkeen ryhmä joutui viipymään Venäjän tullissa jonkin aikaa ja ehti täyttämään kaksiosaisen meno-paluukortin, toinen tarkastaja vaati täytettäväksi molemmat osat, mutta toiselle kelpasi vain ensimmäinen osa täytettynä. Olivatkohan saaneet ohjeensa eri aikaan Venäjän kehitystä? Tarmokkaat naistullihenkilöt päättivät sitten vielä tarkistaa pistokokein osan linja-auton tavaratilan matkalaukuista ja tämä vei jonkin verran aikaa.

Aikavyöhykkeen vaihtumisen yhteydessä kuljettaja sanoi erittäin kuvaavasti, että “kelloja siirretään tunti eteenpäin, mutta ajallisesti menemme 50 vuotta taaksepäin”. Tämä lausahdus tuli mieleen monta kertaa matkan aikana katsellessa ympäristöä. Venäjän puolella mikrofonin ääreen istuutui ja alueesta ennen ja nyt kertoili Kaija Linnahalme, Jääskestä kotoisin oleva kokenut Venäjän kävijä ilmaisten rakennusten käyttötarkoitusta ennen ja nyt tyyliin "meidän koulu, heidän hallintokeskus" tai "meidän apteekki, heidän apteekki". Enson alue ja Jääski ohitettiin pysähtymättä ja suunta jatkui kohden Antreaa. Pensaikot estivät havaitsemasta, milloin ohitimme Vuoksen vastarannalla olevan entisen Rouhialan kylän.

Klo 16:15 - 16:30 (Antrea / Kamennogorsk)

Matka jatkui asfalttitietä pitkin, tosin tien laatu oli huonompi Suomen tiestöön verrattuna. Erittäin kauniissa lehmus-maisemassa sijaitsevat Antrean kirkon rauniot olivat vaikuttava näky. Sari kertoi kirkon rakenteesta ja näytti niin pohjapiirroskuvia kuin myös vanhoja valokuvia vielä kukoistavasta kirkosta. Kirkonmäestä on tehty muistopuisto Suomen ja Venäjän valtioiden välisellä sopimuksella. Hautausmaan alueelle oli kasvanut jo sankka kasvillisuus. Hautausmaa lienee yksi niitä harvoja, jossa vanhat suomalaiset hautakivet ovat saaneet jäädä paikoilleen. (valokuvia)

Klo 17:00 – 17:30 (Sokanlinna)

Sokanlinna Antrean alueella oli matkan ensimmäinen ns. extreme-osuus. Pienen metsätaipaleen ja kiipeämisen jälkeen eteemme aukesivat jylhät kalliot. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole ihmisen rakentama linna vaan luonnon muokkaama luolasto. Alueelta löytyi mm. kaksi kananmunan muotoista, vaaka-asennossa olevaa hiidenkirnua, joista ainakin toiseen mahtui seisomaan. Alueelle liittyi paljon mielenkiintoista historiaa, sitä oli käytetty niin isovihan aikana piilottelupaikkana kuin myöhemmin nuorison kokoontumispaikkanakin. Sokanlinnasta ei olisi ollut pitkä matka Korpilahden alueelle, josta on löydetty kuuluisa Antrean verkko. (valokuvia)

Klo 17:30 – 18:30 (Matka Räisälään)

Matka jatkui Antreasta Leinjärven kautta Kirvuun ja tässä vaiheessa tuli muutos alkuperäiseen ohjelmaan, kun tien huonouden ja tiukan aikataulun vuoksi aiottu matka Kirvun kirkolle jäi väliin. Matkaa jatkettiin pysähtymättä Sairalan kautta kohti Räisälää huonoa hiekkatietä pitkin keskinopeuden ollessa 30 km/h. Hiekkatien muuttuessa taas asfalttitieksi tuli kommentti, että “vihdoin moottoritie”. Siltä se tuntui.

Klo 19:00 (Käkisalmi / Priozjorsk)

Laatokan länsirannalla sijaitseva Käkisalmi ja Hotelli Käkisalmi oli ryhmän majapaikkana kolme seuraavaa yötä. Ennen majoittumista ryhmä kävi katsastamassa paikallisen kaupan ja täydentämässä varastoja. Hotelli Käkisalmi on alueen asukkailta suljettu alue, jossa sijaitsee myös sanatorio (parantola) eli veteraanien kuntoutuskeskus. (valokuvia). Markkinointiyhtiö Futurist Oy kertoo kotisivuillaan hotellista näin:

Hotelli-Sanatorio KÄKISALMI
	Osoite Leningradskoje shosse 1, puh. ja faksi +7 812 79 2-31-35. Ydinkeskustasta noin 2 km Pietariin päin, kauniilla paikalla, omalla puistoalueella, Käkisalmen linnan vieressä sijaitseva sanatorio. 25 kahden hengen huonetta, joissa WC ja suihku. Huoneita myös ilman mukavuuksia. Käytävätiloja uusittu keväällä 2003 (ei huoneita). Ruokailut erillisessä ruokalarakennuksessa. Tanssisali, elokuvasali, biljardi, venevuokraus, uimaranta. Alue on aidattu ja portilla on valvonta.

Matkan jälkeen saatoimme lukea Karjala-lehdestä tarkemmin, mitä matkalla mukana ollut Paula Koho kirjoitti hotellialueen historiasta: Kun linna alkoi keskiajan lopulla käydä pieneksi, siirtyi osa sotaväestä salmen toiselle puolelle, jonne muodostui kaupunki ollen kuitenkin osa linnoitusta. Tästä muodostui aikaa myöten sotaväen käyttämä alue kasarmeineen ja myöhemmin siinä oli sitten mm. mielisairaala. Suomen itsenäistyttyä sinne siirtyi Savon Jääkäriprikaati, Neuvostoliiton aikana siellä oli varuskunta ja nyt Venäjän aikana siellä on hotellitoimintaa, veteraanien kuntoutuslaitos ja varuskunta. Vaikka siellä on hotelli, on se suljettu paikallisilta ihmisiltä. Alue oli kaunis, mutta niin rakennuksia kuin muutenkin ympäristöä leimasi jonkin asteinen rappeutuminen. Puistomainen ympäristö valitettavasti jäi tutustumatta tarkemmin ja vasta paluumatkalla saimme kuulla, mitä kaikkea ympäristöstä itse asiassa olisi löytynytkään. Alueella majaili myös siis paikallisia armeijan sotapoikia eli yksi rakennuksista toimi vielä kasarmina. Samoin näimme pihalla veteraaneja kunniamerkkeineen.

Hotellihuoneet sijaitsivat kolmessa kerroksessa. Kahden hengen huoneissa oli oma kylpyhuone, jonka kunto oli suomalaisen mittapuun mukaan kehno, mutta varmaankin paikallisesta näkökulmasta hyvä. Lämmintä vettä tuli vain tiettyinä aikoina vuorokaudesta, aamulla klo 7:00 lähtien muutaman tunnin eteenpäin ja toisen kerran uudelleen iltapuolella. Tosin kaikkiin huoneistoihin ei lämmintä vettä tullut lainkaan ja niiden onnekkaiden huoneissa, joissa vesi lämpeni, piti lämminvesikraana valuttaa yli 10 minuuttia ennen kuin vettä pystyi sanomaan edes haaleaksi. Joidenkin valuttama vesi oli ruosteisen näköistä.

Hotellin iltapala tarjoiltiin erillisessä rakennuksessa. Alkupalaksi oli kurkkua, tomaattia ja leipää sekä kaalikeittoa yhden lihapalan kera. Pääruokana oli perunamuusia, pihvi sekä purkkiherneitä. Jälkiruoaksi tarjoiltiin teetä maukkaan pullan kera. Juomana oli kivennäisvettä pullollinen per pöytä, laseina toimi posliinimukit. Kuohuviinipullo oli mahdollista ostaa paikallisesti ajatellen kalliiseen viiden euron hintaan ja vasta pyynnöstä pöytään saatiin edes muovimukit, johon tätä makeaa paikallista samppanjaa oli mahdollista kaataa. Suomalaisesta näkökulmasta ateria oli ankea, mutta koska takana oli jo pitkä päivä, nälkäiset suomalaiset tyhjäsivät kuuliaisesti lautasensa. Taisivat meidän annoksemme kuitenkin päihittää varusmiesten annokset!

Illallisen jälkeen Sari veti pienen kierroksen Käkisalmen keskustaan torin laidalle ja kertoili paikallisesta rakennuskulttuurista. Kävelimme myös komealle uudelle luterilaiselle kirkolle. Se on upea kivikirkko, jonka kattorakenteet ovat tuhoutuneet tulipalossa vuosi tai kaksi sitten. Löytyipä myös ne kerrostalot, joissa vuonna 1991 olleella matkalla olimme perhemajoituksessa. Sisään emme kehdanneet mennä, mutta ehkäpä siellä olisivat asuneet meidän ystävälliset isäntämme edelliskerralta.

28.6.2003 Toinen matkapäivä

Klo 8:00 (Hotelli Käkisalmi)

Toinen matkapäivä valkeni harmaana ja sateisena. Varsinkin ensimmäisissä kerroksissa majailleet valittivat koleasta yöstä, ylimääräiset viltit olivat tarpeen. Hotellin aamiainen sisälsi kasvisten (kurkkua ja tomaattia) lisäksi keitetyn kananmunan, tuoremehua (purkillinen pöytää kohti), leipää, kaurapuuroa sekä kahvia/teetä. Joku osasi kertoa, että hotellin tarjoilijan kuukausiansio olisi ollut 800 ruplaa.

Klo 9:00 (Käkisalmi, Vuoksen ranta)

Matkan toinen varsinainen extreme-osuus koettiin heti aamusta, kun ryhmä lähti venematkalle Vuokselle. Paatti kantoi juuri bussilastillisen rohkeita karjalaisia, takana olevilla märillä penkeillä lämmitti vain toisen läheisyys. Katosta veneessä ei ollut. Osa joukosta sijoittui etukannelle, tosin kippari joutui välillä käyttämään sumutorvea, että matkustajat huomasivat siirtyä pois kuljettajan ikkunan edestä

Klo 10:00 (Suotniemi)

Kolmen vartin venematkan jälkeen saavuimme entisessä Käkisalmen mlk:ssa olevaan Suotniemeen. Alueella ollut kartano on sijainnut paikallaan ainakin jo 1500-luvulla. Alueella on sijainnut fajanssi-tehdas, joka on tuottanut ainoana Suomessa aitoja fajanssiastioita. Tällä hetkellä säilyneet Suotniemessä tehdyt posliiniastiat ovat arvossaan ja varsinkin ne onnekkaat ryhmäläiset, jotka tällaisen omistivat, osasivat kunnioittaa omaisuuttaan.

Pirjo johdatti ryhmän kauniin alueen läpi aina rautakautiseen kalmisto- ja uhrikivialueeseen. Paikalla on paikkakunnalta suurin löydetty, jopa 24-kuppinen kuppikivi ja kaksi kuppikalliota. Kuppien käyttötarkoitus lienee liittynyt jonkinlaisten uhrilahjojen antamiseen jumalille. Alueella tehdyt kaivaukset ovat valottaneet muinaisaikojen elintapaa ja antaneet arvokasta tietoa mm. viljelystavoista. Paikalla on tehty kaivauksia 1885 Theodor Schvindtin toimesta. Paikalta löydetyt kalmistot ja poikkeuksellisen arvokkaat hopeaesineet on ajoitettu ajalle 1100 -1300 jKr. Aleksander Saksa ja Pirjo Uino tekivät uusimmat kaivaukset alueella vuonna 1991. Uinon kertomus maanäytteen surkeasta kohtalosta Viipurin rautatieasemalla kuvasi hyvin sitä, miten asiat voivat olla eriarvoisia riippuen henkilöstä. Vaikka aseman henkilö-kunnalle säilytyslokeroon jätetty näyte oli “vain multaa”, jonka pystyi heittämään menemään, näyte olisi ollut arvokasta tietoa arkeologisesta näkökulmasta. (valokuvia)

Klo 12:15 – 13:00 (Venematka takaisin Käkisalmeen)

Venematka takaisin Käkisalmeen sujui koleissa tunnelmissa ja linja-autokuskin keittämät kahvit sekä pienet suolaiset palat maistuivat erittäin hyvältä hotellin pihalla. Taisipa aika moni käydä laittamassa lisää vaatetta päälle ja vaihtamassa kuivia sukkia jalkaan tässä vaiheessa matkaa.

Klo 14:00 (Matka Kaukolaan)

Osa ryhmästä lähti Sarin matkassa Pyhäjärvelle ja lähiympäristöön sekä etsimään Varho-patsasnavettaa, joka oli onnekkaasti sitten löytynytkin. Samaan aikaan osa kaukolaisia suunnisti paikallisten taksien kyydissä kohti Kaukolaa. Taksien hinnaksi neuvoteltiin 20 €/tunti eli matka tuli maksamaan taksia kohden 50 -60 €. Tontilla käynnistä kerrotaan eri yhteydessä enemmän.

Klo 18:00 (Käkisalmen linna)

Matkan ohjelmaan kuului ohjelmallinen ilta Käkisalmen linnan pihassa ja keskiaikainen illallinen. Pirjo kertoi linnan pihalla alueella tehdyistä kaivauksista. Taas osoitus venäläisestä toimintakulttuurista oli todisteena linnan pihassa, kun venäläisten kanssa sovittu maan tasoitus kaivauksen jälkeen oli jäänyt tekemättä ja kaivauskohta näkyi pienenä kumpareena, tosin kasvillisuuden peittämänä. Museoon ja pyöreään torniin tutustumisen jälkeen siirryimme keskiaikaisiin vaatteisiin pukeutuneiden nuorten johdattelemana tornin yläkertaan illalliselle.

Illallinen oli erittäin hyvä: alkupalaksi oli tehty mätileipä ja lautasella odotti kokonainen, erittäin herkullinen savustettu kuha ja kupissa pieni salaatti. Ruokajuomaksi pöytään oli katettu valmiiksi pullollinen olutta. Jälkiruoaksi oli maukas leivos. Taas eräs osoitus venäläisestä kulttuurista oli se, että kaikki alkoholi, vodka ja viini, joka pöytään kannettiin, oli maksutonta, mutta vedestä olisi joutunut maksamaan erikseen. Illallista säesti kaunis huilumusiikki ja kävipä eräs ryhmän jäsenkin soittamassa kauniin sävellyksen. (valokuvia)

Illallisen jälkeen ohjelma jatkui linnan pihalla pienten leikkien kera. Kaksi miespuolista ryhmäläistä kutsuttiin lavalle mittelemään voimiaan ja kisailemaan valitsemastaan naisesta. Tosin voimasuhteet eivät olleet ehkä kohdallaan, kun lavalle nousi Jukka ryhmän suurikokoisimpana henkilönä. Vastassa olevalla ei ollut kovinkaan paljon mahdollisuutta taistella naisestaan, vaikka avuksi riensi myös ohjelman vetäjä. Välillä ryhmä ohjattiin tanssiin, jossa pienen kuvion avulla välillä vaihdettiin paria. Tosin Sepolla kävi sikäli huonosti, että viimeisessä vaihdossa pariksi ilmestyi toinen miespuolinen henkilö...

Toisena kisana oli keihäänheitto, jossa myös isoista raameista taisi olla apua, ainakin voittaja taisi olla sama kuin ensimmäisessä kisassa. Väleissä paikalliset nuoret esittivät keskiaikaisia tansseja, jotka muistuttivat jonkin verran Irlantilaista “river dance”-tanssia. Tosin loppuvaiheessa heidän kanssaan jutellessa, mainitsimme heille tämän sanan, niin he vähättelivät irlantilaista tanssia vain “show”:ksi, heidän tanssinsa on sitä aitoa alkuperäistä. Pääsivätpä Eevat (Rouhiainen ja Korpinen) vielä lopuksi vauhdikkaaseen tanssiin. Kunhan kuvioon pääsi sisälle, niin vauhdikas tanssi sujui mallikkaasti. (valokuvia)

Jälkeenpäin kuulimme, että ruoka ja esiintyjät meille olisi hankittu peräti Pietarista asti. Osa porukasta siirtyi vielä pyöreään torniin viettämään iltaa ja rohkeimmat kävivät jopa tornin huipulla todella jyrkkien portaiden kautta. Maisemat olivat huikeat, mutta alastulo oli tehtävä tiukasti kaiteista ja portaista kiinni pitäen. Illanvietto jatkui vielä osalla porukasta hotellihuoneissa ja taisipa osa käydä tutustumassa myös Käkisalmen keskustan tarjontaan.

29.6.2003 Kolmas matkapäivä

Klo 9:30

Kolmas päivä valkeni sateisena. Hotellin tarjoama aamiainen ei tarjonnut muuta yllätystä edelliseen verrattuna, paitsi että puuro oli tällä kertaa tehty riisistä. Linja-auto ohjasi nokkansa Myllypellon kautta kohti Räisälää ja edelleen kohti Valkialammen kivikautisia asuinpaikkoja. Samalta alueelta löytyi myös jatkosodan alkuvaiheen aikainen venäläisen tykistön tuliasema monine korsuineen. Valkialammen asuinpaikka löytyi vuonna 1999, jolloin harjanteelta löytyi kolme asumuspainannetta eli osaksi maahan syvennettyä talonpohjaa. Vastaavanlaisia asumuspainanteita on löytynyt Karjalasta tähän mennessä noin 25 kappaletta, muualta Suomesta niitä on ollut pitkään tiedossa tuhansia.

Klo 11:00 – 12:00 (Räisälä / Melnikonov)

Matka jatkui kohti Räisälää, jossa tutustuttiin jylhään kirkkoon. Kirkolta käveltiin Räisälän Hovin päärakennuksen ohi kohti Hovin kalmistomäkeä. Paikalla on ollut pronssikauden asuinpaikkoja ja kaivauksissa on löydetty ristiretkiajan ja keskiajan kalmistoa sekä pronssikauden keramiikkaa. Kirkolta jatkoimme Pyhäjärvelle vievän tien suuntaan ja matkalla pysähdyimme tutustumassa Räisälän Opiston paikkaan, josta matka sitten jatkui Tiurin linnasaarelle. (valokuvia)

Klo 12:00 – 14:00 (Tiuri)

Räisälän Tiurin muinaislinnan alue sijaitsee saarella, mutta ajan saatossa ja vesistön pienentyessä tästä on vaikea saada kuvaa. Raunioista saa vain pienen häivähdyksen siitä, mitä keskiajalla alueella on sijainnut. Lehmusten ympäröimänä alue olisi ollut varsin kaunis paikka, jolleivät paikan roskaisuus ja metallipurkkikasat olisi häirinnyt. Löytyipä paikalta myös kivi, johon on painettu ristikuvio. Mihin tarkoitukseen, siitä ei ole varmuutta. Karjala-lehti tarjosi kuohuviinit ja maittavat kahvit pikkusuolaisineen, jonka jälkeen matka jatkui kohti Konnitsaa. (valokuvia)

Klo 14:30 (Konnitsa)

Pyhäjärven Konnitsan kylästä on löytynyt 1930-luvulla kivikautinen asuinpaikka, jolla kuitenkin pystyttiin tekemään peltojen vuoksi vain pieniä kaivauksia. Pirjo Uino kertoi, että kun arkeologit olivat käyneet kysymässä paikallisilta asukkailta, ovatko nämä löytäneet mitään erikoisia esineitä pelloiltaan, nämä olivat pudistaneet päätään. Arkeologit olivat lähteneet pelloille kiertelemään ja löytäneet sieltä monenlaista kivikautista esinettä. Kun näitä esineitä oli näytetty asukkaille, nämä olivat hämmästyneinä tunnistaneet monia löytämiään esineitä, he eivät vain olleet tietäneet niiden olleen kivikautisia. Perunapellon laidasta löytyi myös nyt kvartsikiviä, joita ei löydy maisemasta muuten, ovat ilmeisesti paikalle tuotua kivikautista raaka-ainetta. (valokuvia)

Konnitsaan on rakennettu kaunis tsasouna

Matka suuntautui kohti Käkisalmea pienelle tauolle ennen matkaa Kaukolaan. Tiedon murusena voisi kertoa, että kallein bensa taisi maksaa 11.80 ruplaa litra (noin 0.33 euroa), diesel maksoi noin 8.50 ruplaa litra (noin 0.24 euroa). Autokanta oli aika ristiriitainen. Edelleen valtaosa autoista oli Suomesta tuotua Ladaa, mutta nyt liikenteessä oli nyt myös erittäin hyvälaatuista länsiautoa.

Matka kohti Kaukolaa lähti edelleen sateisen koleassa ilmassa. Jo edellisenä päivä oli katsottu, kuinka matkan varrelle joku henkilö on rakentamassa itselleen uutta asuntoa, tai paremminkin sanottuna linnaa. Muutenkin vanhan asutuksen ohessa näkyi nyt enemmän ns. datsoja eli venäläisten huviloita.

Klo 16:30 (Koverila)

Koverilasta on löytynyt erittäin rikkaita kalmistoja. Kekomäen kaivauksilta on nostettu ylös pukuja, joista on tehty pukurekonstruktioita eli Muinais-Karjalan ja Kaukolan puku. Pirjo ei halunnut meidän menevän kyseiselle Kekomäen kummulle, vaan katselimme paikkaa tieltä käsin. Varmaankin on paikallaan olla osoittamatta paikallisille asukkaille, että alueella voisi olla jotakin erityisen kiinnostavaa, etteivät nämä alkaisi käydä sitä läpi esimerkiksi miinaharavalla.

Paikan päällä matkatoverimme Sinikka Lehtinen kertoi omasta suurprojektistaan eli Muinais-Karjalan puvun teosta. Hän on tehnyt kaiken kankaista ja metallitöistä lähtien, joten puku on todella kunnioitettava saavutus. Muistoksi tästä Lehtinen jakoi kaikille postikortin, johon tämä puku on kuvattuna taiteilija Marjaliisa Pitkärannan tekemänä. Myöhemmin Viipurissa Sinikka Lehtinen jakoi matkatovereilleen toisen postikortin, johon oli kuvattuna Viipurin puku sekä tuttuja Viipurin nähtävyyksiä Pitkärannan piirtämänä.

Klo 16:00 (Kaukola / Sevastjanovo)

Kaukolan kirkko vaikutti edellisen käyntimme (v. 1991) jälkeen hieman rapistuneemmalta. Ikkunoita ja ovia peittäneet laudat oli poistettu, ja katosta oli yksi pala peltiä pois, siitä kohtaa valui vettä sisälle. Kirkosta piti 1990-luvulla tehdä ilmeisesti nuorisotila, mutta jostain syystä näin ei tapahtunutkaan. Sen jälkeen komea tiilikirkko on rapistunut omissa oloissaan.

(valokuvia)

Kuvassa Mirja, Jukka ja Eeva-Kaisa sankari-

hautamuistomerkillä Kaukolan hautausmaalla

Klo 18:00 (Liinamaa Riukjärvi)

Riukjärvi ja Piiskunsalmi ovat tunnettuja kivikautisia asuinpaikka-alueita, joilla tehtiin kaivauksia 1900-luvun alkupuolella. Alueen löydöt muodostivat aikoinaan Suomen kansallismuseon kivikauden kokoelmien pääosan. Riukjärven ympärillä on useita tunnettuja asuinpaikkoja, jotka sijoittuvat tasaisesti n. 21 m:n korkeudelle, muinaisen rantaviivan tuntumaan. Riukjärvellä on ollut kenties yhtäjaksoista asutusta pitempään kuin missään muualla Kannaksella. Paikalliset talonpojat tekivät pelloilta runsaasti löytöjä, joita lähettivät jopa viikoittain Museo-virastolle. Suuri osa tästä materiaalista on vielä käymättä läpi, ja siinä olisikin Pirjo Uinon mukaan erittäin hyvä aineisto väitöskirjan tekemistä ajatellen. Muutama on kuulemma aloittanutkin, mutta aineiston laajuus on väsyttänyt ennen pitkää.

Järveen päin viettävä rinne kasvoi perunaa, maan on vuokrannut kollektiivitilalta pietarilainen yrittäjä, joka toimittaa tuotteet Pietariin. Useimmat kollektiivitilat näyttivät olevan erittäin huonossa kunnossa, karjaa ei enää ole eikä peltoja viljellä. Rakennukset rapistuvat.

Klo 20:00 (Käkisalmi)

Jo aika nuutunut ryhmä nautti hotelli-illallisen, joka ei poikennut muuten ensimmäisen illan ateriasta, paitsi pihvi oli vaihtunut jauhelihapihviksi. Tämän jälkeen osa porukasta teki vielä pienen kävelylenkin kaupalle. Hinnoista voisi mainita sen verran, että 2 kappaletta 0.25 l vodkapulloa (40%) maksoi yhteensä 66 ruplaa eli noin 1.80 euroa. Litran pullo Sibirskaja-vodkaa taas maksoi 133 ruplaa ja puolen litran konjakkipullo 136 ruplaa (molemmat siis noin 3.90 euroa). Savukeaski maksoi kioskissa 25,50 ruplaa ja kaupassa 25 ruplaa.

30.6.2003 Viimeinen matkapäivä

Viimeisen aamun ateria ei edelleenkään aiheuttanut yllätystä, mutta nyt puuro oli vaihtunut, tällä kertaa tattariksi. Matka jatkui nyt matkalaukkujen pakkauksen ja avainten luovutuksen jälkeen Käkisalmen mlk:n halki kohden Pyhäjärveä ja Sakkolaa. Vielä ennen lähtöä Käkisalmesta kierrettiin hieman aluetta. Käytiin Waldhofin tehtaan portilla ja Laatokan rannassa käydessämme näimme tehtaan takana ikuisesti savuavan kuorikasan. Ajettiin myös pieni lenkki, jolla nähtiin alkuperäisiä tehtaan ja kaupungin rakennuksia. Käkisalmelaisrouva kertoi, että hänen häitään oli tanssittu kierroksella nähdyssä tehtaan kerhorakennuksessa. Ajaessamme kohti Pannusaarta kertoi Paula Koho eläväisesti Käkisalmen ja linnan historiasta.

Klo 10:15 – 10:45 (Pannusaari)

Pannusaaren nauhakylä Sakkolassa sijaitsee kauniilla harjulla ja oli erittäin mielenkiintoinen kohde. Se on kaiketi ainoa tyyppiään säilynyt nauhakylä, tosin sielläkin on venäläisten rakentamia taloja jo vanhojen suomalaisten välissä, mutta pystyimme näkemään, millainen kylä on alun perin ollut. Oli kaunis harju, sen alla laaja viljelysalue ja sen takana toinen harju. Väljyyttä ja maisemaa riitti. (valokuvia)

Kuvassa entinen eläinlääkärin talo Pannusaaressa

Klo 12:15 – 13:15 (Kiviniemi)

Pysähdyimme Kiviniemen sillalle katselemaan Vuoksen ja Suvannon rajakohtaa. Silta tärisi samalla tavalla kuin silloin 12 vuotta sitten. Sen verran oli muutosta edelliskertaan, että paikalle oli ilmestynyt kauppoja. Edelleen esimerkkejä hinnoista: noin 500 g makeisia maksoi 15 ruplaa (noin 0.42 euroa), pieni soma vaasi maksoi 40 ruplaa (noin 1.15 euroa), salamimakkara 160 ruplaa (noin 4.60 euroa).

Kiviniemen sillan jälkeen löytyi Redukti-linnakkeen rauniot, jotka tosin jäivät pahasti kasvillisuuden alle. (valokuvia)

Klo12:45 -13:15 (Äyräpää)

Matka jatkui Valkjärven ohi kohti Äyräpäätä, joka oli täysin autiota aluetta. Myymäläautot olivat panneet merkille lähestymisemme Valkjärven suunnalta ja olivat myyntitiskit avoinna odottamassa meitä saapuessamme Äyräpään kirkolle. Paikalla ollut kirkko tuhoutui jo sodassa täysin ja sen paikalla oli monia muistomerkkejä, joihin tutustumisen jälkeen laskeuduimme alas Vuoksen rantaan. Lauri Koho kertoi Äyräpään taisteluista, jotka olivat sotiemme merkittävimpiä, niin talvisodan aikana kuin jatkosodan loppuvaiheissakin. Suomalaiset pystyivät tällä alueella pysäyttämään vihollisen etenemisen molemmilla kerroilla. Alueen historia veti matkalaiset hiljaiseksi. (valokuvia)

Klo 13:30 (Heinjoki)

Äyräpäästä matka jatkui Heinjoen kautta kohti Viipuria. Heinjokelainen Aulis Kääriäinen kertoi pitäjästä ajon kuluessa. Yksi vanhoista Vuoksen uomista oli joskus aikojen alussa virrannut Heinjoen läpi Suomenlahteen.

Klo 14:30 - 16:00 (Viipuri)

Viipurin torilla sai todella varoa taskuvarkaita, innokkaat piraatti-CD-levyjen myyjät olivat takin helmassa kiinni hetimiten autosta ulos päästyä. Osa ryhmästä lähti Sarin matkassa tutustumaan Vanhan Viipurin rakennushistoriaan. (valokuvia) Muutama henkilö päätti käydä Viipurin torilla olevan pyöreän tornin kahvilassa. Todella kaunis ja tunnelmallinen kahvila sijaitsi toisessa kerroksessa, johon ovimies meidät johdatti. Kahvilassa kaksi naista, kitaran ja mandoliinin soittajat, loivat rauhallisen tunnelman. Esimerkkejä hinnoista, kaksi kahvia ja leivokset maksoivat yhteensä 200 ruplaa eli voisi sanoa, että paikassa oli “Viipurilisä”. Yläkerran seinämaalaukset olivat hienoja ja toisin kuin monessa paikassa, hyvälaatuisia. Ovimies tosin päästi ulos vain pienen lahjuksen annon jälkeen. Torin kiertäminen onnistui yllättävän helposti ilman tunkeilijoita. Muutamia vanhuksia ja mustalaiskerjääjiä paikalta löytyi, mutta verrattuna edelliskertaan, paljon vähemmän. Suomalaisten matkatoimistojen talvella toteuttama boikotti Viipuriin rikollisuuden vuoksi oli ehkä hieman purrut. Oli kiinnostavaa havaita, kuinka kahden maastopukuisen, bodarin näköisen kaverin saapuminen bussin luokse johti koko kaupustelijalauman katoamiseen, miehet olivat kaupungin pestaamia toripoliiseja.

Edelleen hintatietoja: Torilla kävi rahana niin ruplat kuin eurotkin. Torilta jäi matkaan mukaan pieni posliininen lasikenkä (1.75 euroa), pieni koppa (3 euroa) ja kartonki tupakkaa (4.5 euroa). Viipurissa lähtiessä käytiin vielä kerran täydentämässä varastoja paikallisessa kaupassa, jonka katolla oli kauniisti kyrillisin kirjaimin valomainos. Siitä jopa pystyi lukemaan kaupan nimen "Sorvalin Valinta". Tämä oli ainoa matkan varrella eteen tullut kauppa, jossa kävi maksuvälineeksi myös visa. Ostoskori maksoi noin 300 ruplaa, samainen kori olisi suomen puolella maksanut lähemmäs 30 euroa. (valokuvia)

Alkoi matkan hitaimmalta tuntunut osuus. Heti Viipurin jälkeen oli passien ja viisumien tarkastus. Toinen vastaava tarkastus vähän matkan päässä rajavyöhykkeellä uudelleen, sitten hieman ennen rajaa pelkkä passien tarkastus ja itse Nuijamaan raja-asemalla tullissa taasen sekä passien että viisumien tarkastus. Tällä kertaa matkatavaroita ei katsottu kuin pintapuolisesti. Vielä ennen rajan ylitystä katsottiin kertaalleen passista leimapuoli. Näytti siltä, että organisaatio on pantu tarkastamaan, että toinen on tehnyt sen, mitä ohjeet määräävät. Näin ketju on loputon ja matkustajahan siitä kärsii.

Suomen puolella tarkistus kävi nopeasti ja raja oli ylitettynä noin klo 18:00. Rekkajono raja-asemien välissä noin 70 kappaletta, Suomen puolella noin 120 kappaletta. Lappeenrannassa olimme sitten noin klo 18:30, jossa osa joukkoa jäi pois. Luumäellä nautittiin hieman hiukopalaa, jonka jälkeen Haminan, Kotkan, Porvoon, Helsingin, Hämeenlinnan ja Iittalan pysähdysten jälkeen viimeiset autossa istujat pääsivät Tampereelle.

Jukka ja Eeva-Kaisa ajoivat Mikkelin kautta Jyväskylään, jossa olivat noin 22:45, tosin Mikkelissä pidempi pysähdys. Tampereelle jatkaneet olivat Hervannassa noin klo 1.00 ja siitä edelleen Ruovedelle ajaneet olivat perillä klo 2:00.

5 Käynti juurilla (Tontti lauantaina 28.6.2003)

Palatkaamme retken lauantaipäivään, kun Suotniemestä palattuamme bussi oli suuntaamassa hotellin pihassa vietetyn kahvihetken jälkeen kohti Pyhäjärveä. Nyt Kaukolaan matkaavat (Tauno Pessi vaimoineen, Eeva Korpinen ja Liisa Simonen, Seppo, Mirja, Katri, Eeva-Kaisa ja Jukka Rouhiainen sekä eräs kaukolainen rouva) liftasivat kyydissä rautatieasemalle, josta aikoivat etsiä kolme taksia viemään heidät Kaukolaan. Bussi odotti sen ajan että taksikyydistä sovittiin. Tiukkojen hintaneuvottelujen jälkeen päästiin sopuun ja matka kohti Kaukolaa alkoi kolmen auton letkassa. Reitti kulki Käkisalmesta pohjoiseen kohti Hiitolaa johtavaa tietä, jolta käännyttiin Kaarlahteen (Kuznetsov) ja jota kautta saavuttiin Kaukolan kirkolle. Kirkolla autoletka pysähtyi.

Pessit kävivät laskemassa kukat hautausmaalla sukuhaudalle, toiset kiertelivät kirkossa. Karjalan käen kukunta kuului kirkolle. Pessien autokunta lähti tarkastamaan reittiä Liinamaalle (Riukjärvelle ja Piiskunsalmelle) ja Koverilaan. Kaksi muuta autokuntaa (Rouhiaiset ja "Montoset") jatkoivat kirkolta eteenpäin kohti Sushinoa ja Ala-Kaukolaa.

Tie huononi matkan edetessä, kerran tai kaksi varmistettiin, että ollaan oikealla tiellä. Viimeiset pari kilometriä olivat erittäin huonokulkuista tietä. Vuonna 1998 Sari Kivimäen mittausleirin valmisteluissa alkukesästä tie oli ollut vielä ajokelpoinen, mutta myöhemmin kesällä Sarin ryhmän palatessa mittaamaan ja piirtämään Tonttia, tie oli jo huonontunut. Kauempana oli kuulemma metsätyömaa, metsätyökoneet olivat ilmeisesti saaneet tien huonoon kuntoon. Kuskimme selvittivät kuitenkin taitavasti sekä vesi- että kiviesteet, vaikka ainakin osalta matkustajista oli usko loppua.

Katri olisi tiessä olevat valtavat kivet nähtyään mielellään jalkautunut loppumatkaksi, eihän sellaisista kivikoista autolla pääse, ajatteli hän. Kuski oli kuitenkin toista mieltä. Toisen auton etumatkustajana ollut Eeva K. oli kuulemma ensimmäisen vesilammikon jälkeen avannut turvavyönsä, että pääsisi nopeammin turvaan, jos auto uppoaisi seuraavaan lammikkoon. Näistä mietteistä huolimatta pääsimme lopulta perille Tontille. (valokuvia)

Ensimmäisenä piti tarkistaa pitikö kuulemamme huhu aittojen häviämisestä paikkansa. Ei pitänyt, kyllä olivat yhä paikallaan. Hetken pihalla katseltuamme ja mietittyämme, talon isäntä Nikolai Petrov tuli ulos meitä tervehtimään. Pihalla oli myös erittäin ystävällinen koira ja pari talon neljästä kissasta.

Seppo ojensi Nikolaille kopiot vuosien 1991 ja 1992 käynneistämme kertovista kotisivuista, joissa oli valokuvia Tontista ja sen väestä. Tiesimme, että Nikolai tuskin pystyi suomenkielistä tekstiä lukemaan, mutta kuvat kertoivat enemmän. Nikolai kutsui meidät sisälle, jossa tapasimme hänen tyttärensä. Katselimme paikkoja, jotka olivat tuttuja jo edelliseltä vierailultamme vuonna 1991. Lähes ensimmäisenä katse kiinnittyi tuvassa olleeseen puusohvaan. Taisi talonväki hieman ihmetellä, kun kysyimme lupaa kuvata sohvaa, onhan se Sepon isän Eemelin aikoinaan tekemä. Seppo sitten selittikin Nikolaille innokkuutemme syytä. Edellisen käyntimme videonauhalla oli sohvasta näkyvissä vain pieni vilaus, mutta Arvi tunnisti sen, joten tiesimme odottaa sen olevan paikalla. Seppo halusi valokuvan otettavaksi, kun hän istuu sohvalla. (valokuvia)

Ihastelimme myös Sari Kivimäen suuresti ihastelemia kattohirsiä, jotka olivatkin erittäin komeassa kunnossa. Nikolai Petrov tarjosi meille vodkaa, ruisleipää ja suolakurkkuja. Skoolasimme paikallisen tapaan (Katrin opastamana): "Zazdarovje!" Maistui kotitekoiselta. Viimein siirryimme lämpimästä tuvasta ulos, jossa kiertelimme pihapiiriä ja otimme runsaasti kuvia. Katri muuten kuuli talon takana liikkuessaan ruisrääkän narisevan äänen. (valokuvia)

Nikolain johdolla tutustuttiin myös saunaan ja kaivoon. Hän oli tehnyt kaivoon uuden yläosan, mutta itse kaivo oli nyt päässyt huonoon kuntoon, kun pari metriä syvällä hirsikehikko oli pettänyt ja savi pursusi veden joukkoon. Eemelin tekemää kellari on käytössä, mutta näyttää siltä, että Nikolai on joutunut sitä jo korjaamaan. (valokuvia)

Seppo keskusteli pihalla Nikolain kanssa ja kävi ilmi, että tämä oli asunut Tontilla jo vuodesta 1940 lähtien, jolloin hänen vanhempansa oli siirretty sinne. Jatkosodan alettua Nikolai oli joutunut sotavangiksi ja hänet oli lähetetty Suomeen vankileirille. Hän oli tuolloin noin 15 vuoden ikäinen, joten hän lienee kuulunut vangiksi joutuneiden siviilien joukkoon. Hän oli vankina 3½ vuotta, sinä aikana oppimaansa suomen kieltä hän puhuu vieläkin jonkin verran, tosin sanojen hakeminen vaatii paljon aikaa, josta syystä keskustelu eteni perin hitaasti. Nikolailla oli 3 veljeä ja 3 sisarta ja hän oli sodan jälkeen työskennellyt armeijassa "remonttimiehenä" eli kaiketikin mekaanikkona. Hänen vaimonsa on kuollut v. 1998 jälkeen. Nykyään Nikolai asuu Tontilla tyttärensä sekä poikansa ja miniänsä kanssa.

Otimme ryhmäkuvan talon edessä, sitten hyvästelimme Nikolain lämpimissä tunnelmissa ja toivoimme näkevämme vielä myöhemmin uudelleen. Nikolai muuten muisti vielä Sarin mittausleirin, joka oli ollut viikon verran majoittautuneena Tontilla, "neljä tyttöä ja yksi mies". Hän myös muisti että talon entisellä omistajalla (Eemelin isä "Ukko" osti tilan huutokaupasta ja Eemeli perheineen muutti sinne) oli kymmenen poikaa ja yksi tyttö. Mistä lie kuullut sen ja kuinka sen vielä muisti.

Kuskimme veivät meidät takaisin Käkisalmeen, matkalla he käyttivät meidät vielä kaupassa ostamassa lisää filmiä Tontilla kulutetun tilalle.

Käynti Tontilla oli upea kokemus. Vuonna 1991, ensimmäisellä käynnillä tutustuimme paikkaan, muistona siitä on valokuvia, lisäksi Seppo ja Mirja kävivät siellä uudelleen 1992, jolloin Nikolai ei ollut paikalla. Näin Seppo tietysti muisti maisemat ja reitit hyvin. Myös Katri muisti Tontin ympäristön, vaikka ajoreitti sinne ei ollutkaan jäänyt mieleen.

Kahdentoista vuoden takaiselta käynniltä jääneet muistot ja mielikuvat vahvistuivat näiden vuosien aikana, erityisesti sukuseuran nettisivuja tehtäessä. Olikin kerrassaan upeaa päästä kokemaan mielikuvissa niin voimakkaasti esiintynyt paikka "luonnossa" uudelleen. Ehkä tunne olisi sama, jos pääsi uudestaan myös Totlammille katsomaan rakennusten kivijalkoja. Tietoa paikasta on kasvanut valokuvien ja Vuokon tekemien piirustusten avulla.

Olisimme mielellämme poikenneet myös Pentin Jussin talonpaikalla, se olisi ollut suhteellisen helposti saavutettavissa Räisälän tien varrella. Aika ei kuitenkaan riittänyt siellä käyntiin, koska meille tuli kiire palata Käkisalmeen, olihan illalla vielä ohjelmaa linnassa. Hautapellon asuinrakennuksen näimme kirkonkylästä peltoaukean yli (niin tutun näköinen sekin). Seppo ja Mirja olivat käyneet 1992 myös Ohvolassa, nyt saivat muut matkalaiset myös mielikuvan siitä, missä se oli sijainnut. Tontilta palattuamme Seppo totesi, että Nikolaita pitäisi tulla haastattelemaan tulkin välityksellä, hänellähän täytyy olla runsaasti Kaukolan sodan jälkeisiin vaiheisiin liittyvää tietoa.

6 Kerrostumia ja arvoja

Pirjo puhui usein kerrostumista kertoessaan meille historiallisilla paikoilla tehdyistä löydöistä. Kerrostumat nousivat usein esille Jukan ja Sepon keskusteluissa ja he päätyivät monesti pohtimaan, mitkä ovat ne arvot, joilla maakunta voi muuttua nähdyn kaltaiseksi.

Arkeologisissa tutkimuksissa näyttää olevan tärkeää tunnistaa eri kerrostumat. Jos ihmiset ovat asuneet samoilla paikoilla aikakaudesta toiseen, ovat jäljet kuitenkin nähtävissä kerroksittain maaperässä, jollei sitä ole ehditty myöhemmin käsittelemään. Nykyaikaiset menetelmät, kuten radiohiiliajoitus ja siitepölyanalyysit auttavat tutkijoita suuresti, mutta löytökerrostumat tulee aina ensin tunnistaa.

Ihmisten ajattelutavoissa on myös löydettävä kerrostumia. Aikakaudesta toiseen ovat ihmisiä ohjaavat arvot muuttuneet. Ruuan hankkiminen on ohjannut ihmisiä läpi historian, jääkauden jälkeen metsän ja järvien riista ohjasi asukkaita yhä pohjoisemmaksi. Arktisissa oloissa myös suojautuminen kylmältä on ollut ensisijaisen tärkeää. Mutta mitkä arvot ovat ohjanneet näitä ihmisiä? Turvallisuuden tarve ja vallan halu, vai ovatko ihmiset jo tuolloin nähneet luonnon kauneuden ja kuunnelleet lintujen laulua? Entä mikä pakanallisten riittien merkitys ja missä on niiden alkuperä?

Kahdenlaisen kristinuskon levittäminen vallan käytön osatekijänä kohtasi toisensa Karjalassa, toinen ajatustapa tuli lännestä ja toinen idästä. Muuttuivatko ihmisten arvot nyt, vaikka pakanallisten tuntomerkkien päälle kertyi nyt kristillisiä piirteitä? Joudumme tulemaan pitkälle nykypäivään, ennen kuin voimme arvailla, mitkä arvot vaikuttavat mihinkin.

Venäjällä on kansa läpi historian joutunut tekemään asiat niin kuin ylhäältä on käsketty. Ihmisillä on tästä huolimatta omatkin ajatuksensa, aikojen kuluessa ne on vain opittu piilottamaan. Sosialismin aika opetti ihmiset olemaan välittämästä aineellisesta, koska se saatettiin ottaa milloin tahansa heiltä pois. Kuitenkin he aitasivat omia perunamaitaan ja säilyttivät kodeissaan ikoneita. Kuitenkin he kasvattivat kukkia ja pensaita omaksi silmän ilokseen.

Karjalaan pakkosiirretyt ihmiset tuskin saivat tietää, mikä oli tämä kylmä maa, johon heidät tuotiin ja ketä täällä oli elänyt. Valheellinen historiankirjoitus piti huolen siitä, että Kannasta pidettiin alkuperältään venäläisenä alueena, jonka puna-armeija vain valloitti takaisin suomalaisilta. Mitä lienevät ihmiset miettineet, kun vallan pitäjät määräsivät purkamaan lähes kaiken pois ja siirtämään materiaalit käytettäväksi Leningradin rakentamisessa? Jäljelle jäi kuitenkin aittapolkuja, sireenipensaita, pihakoivuja... Suomalaisten asumat talot olivat venäläisille halutumpia asuinpaikkoja kuin neuvostoaikana rakennetut talot, miksi? Ja näkiväthän ihmiset, että toisen kulttuurin rakentamat talot ja pihapiirit olivat olleet siellä jo vuosisatoja!

Skandinaavinen kylärakenne ja isojako vaikuttivat siihen, että haja-asutus syntyi maaseudulle. Suomalaisten perusarvoista tunnistetaan mm. turvallisuus, yksityisyys ja omistamisen halu, rehellisyys ja tarmokkuus. Mitkä mahtavat olla vastaavia venäläisten perusarvoja? Onko venäläinen koskaan voinut kokea turvallisuutta? Kaiken on omistanut jokin jossakin kaiken yläpuolella. Onko niin, että sellaisessa yhteiskunnassa on voinut elää vain, jos on osannut olla välittämättä tietyistä laeista ja käskyistä? Miksi korjata mitään, kun se voidaan kuitenkin ottaa minulta pois? Tunnistamme käyttäytymismallit, mutta meidän on lähes mahdotonta ymmärtää, millaisia ovat arvot niiden takana.

Arvot näyttäisivät olevan tulosta käyttäytymistä ohjaavien tekijöiden muutoksesta eri aikakausilla. Kunkin aikakauden takaa löytyy aikaisempi, jonka pohjalle seuraavan aikakauden arvot rakentuvat. Näin kukaan hallitsija tai mikään ideologia ei täysin pysty häivyttämään aikaisempia arvoja.

Niinpä niin! Kerrostumien ja arvojen maailma on mysteeri, johon eksyessämme joudumme vain umpikujaan.

7 Sattui ja tapahtui

Siirryttyämme rajan yli asfaltoimattomalle tielle, alkoi auton etuosassa kuulua jonkinlaisen varoitussummerin ajoittainen piipitys. Aikansa sitä kuunneltuaan kuljettaja ohjasi tien sivuun, kävi kolauttamassa vasemman puoleisen tavaratilan kannen kunnolla kiinni ja niin jatkettiin matkaa. Vaan kuinka kävi, saimme kuunnella summerin ääntä lähes koko matkan. Kuljettaja totesi jonkin anturin olevan löysällä ja niin ei tapahtunut ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti tällaista vikaa autossa ei vain ole mahdollista havaita nykyisillä hyvillä teillä Suomen puolella.

Bussiyhtiö hoiti matkaan kuuluvan täysihoidon niin, että kuljettajalle oli annettu kahvinkeittolaitteet (tosin liian pieni, sanoi kuljettaja) ja hän teki yhdessä Karjala-lehden toimittajan kanssa voileivät ja keitti kahvit jossakin vaiheessa päivää. Nautimme ne piknik-hengessä milloin hotellin pihassa, milloin luonnon helmassa (Tiurissa jopa kuohuviinin kera).

Hotellina toimiva entinen kasarmirakennus oli kunnostettu päältä päin, samoin yhteiset televisionkatselutilat ja vastaavat oli modernisoitu.. Ongelmia meille tuotti suuren maan suurten toleranssien aiheuttama porrasaskelmien erilaiset korkeudet. Tuskin kukaan välttyi kompuroimasta, kun yllättäen jokin askelma saattoi olla viisi senttiä toisia korkeampi.

Huoneemme olivat kolmannessa kerroksessa. Huoneiden kunnostukseen ei ollut vielä riittänyt aika tai rahat. Mirja sanoikin Sepolle, että et kyllä pane vaatteitasi tuohon komeroon (ei oikein tuntunut kotoisan siistiltä). Seppo taas tunnusteli lattiaa kaapin edessä ja totesi, että mahtaakohan jokin kerta löytää itsensä alemman kerroksen huoneesta (rakennushan oli kiveä tai tiiltä, mutta kerrosten väliset palkit ja lattia puusta, niiden kuntoa ei oikein osannut arvioida, mutta kyllä lattialankut uhkaavan paljon antoivat periksi).

Veteraanit nauttivat aamiaisensa ja päivällisensä eri aikaan, mutta sotapojat söivät toisinaan samaan aikaan kanssamme. Vilkaisu poikien annoksiin sai aikaan toteamuksia, että emme kadehdi heitä ainakaan ruuan suhteen.

Sattui useamman kerran, että kotipaikoilleen tulleet matkalaiset lähtivät "pikaisesti" käymään kotipaikallaan esimerkiksi muutaman sadan metrin päässä. Asiasta ei vain tultu kertoneeksi kuljettajalle. Näin saimme mm. Koverilassa peruutella bussin kanssa kapeaa sivutietä, kun yksi tiesi kertoa pariskunnan menneen tuonne päin ja toinen näytti toista suuntaa. Löytyivät sentään eivätkä joutuneet kävelemään Käkisalmeen.

Majoittuessamme hotelliin oli meitä vastassa suomea puhuva vaaleatukkainen nainen. Tehokkaasti hän yritti ohjata meitä hyväksymään jopa neljän hengen huoneita, mutta kuljettajamme tyrmättyä moiset ajatukset totesi tämä kahden hengen huoneita toki riittävän kaikille, joillakin vain saattaa olla neljä sänkyä.

Sama nainen kaatoi meille kahvit ja tsajun ruokailumme päätteeksi. Seppoa alkoi vaivata se, että naisessa ja hänen puhetavassaan on jotakin tuttua. Jostakin sitten tarttui mieleen jokin ko. naiselle sopiva nimikin. Naisen kanssa vuorotteli sitten myös toinen, hieman iäkkäämpi nainen joka hänkin toi mieleen jotakin tuttua. Olimme sitten jo tulossa Viipuriin, kun naksahti muistista, että kyseessä oli nainen, jonka luona Tapio ja Elli olivat perhemajoituksessa käydessämme Käkisalmessa vuonna 1991. Kun Seppo kertoi naisesta Tapiolle, olikin jo muistilokeroista löytynyt hänelle nimeksi Veera. Veera oli tuolloin 1991 mukanamme, kun kävelimme metsien halki Totlammille, oli aamulla vain todennut Tapiolle, että hän lähtee mukaan, oli ilmeisesti kiinnostunut paikoista. Veera oli tiettävästi tullut Käkisalmeen Kostamuksesta. Myös toinen meitä ruokalassa opastanut nainen taisi majoittaa ryhmästämme jonkun pariskunnan vuonna 1991.

8 Milloin uudelleen Kaukolaan?

Tontilla asuvalla Nikolailla on jo runsaasti ikää ja hänellä saattaisi olla meille paljonkin kerrottavaa. Miten pystyisimme järjestämään Nikolain haastattelun? Se tulisi hoitaa mahdollisimman pian.

Totlammilla kävimme ensimmäisen kerran metsien halki kävellen, seuraavana vuonna pienempi ryhmä matkasi perille Belarus-traktorin heinäkärryn lavalla. Kiinnostavaa olisi päästä tutustumaan Totlammin alueeseen paremman ajan kanssa.

Hautapellon Penttilässä kävimme Erkin mukana vuonna 1991. Ohvolassa kävivät ainakin Seppo ja Mirja vuonna 1992. Alueelta löytyisi varmaankin lisää tarkasteltavaa. Samoin Pentin Jussin Penttilästä olisi mukava tietää enemmän.

Nyt toteutuneella Kannaksen matkalla kertyi tietopohjaa niin, että saattaisi olla paikallaan lähteä käymään Kaukolassa uudelleen, vaikkapa pienemmälläkin ryhmällä, maastokelpoiset kulkuneuvot ja tulkki olisivat poikaa.

Löytyisikö sellaisia, joita kiinnostaisi lähteä vaikkapa ensi kesänä hakemaan tietoa ja kokemuksia. Kotiseutumatkaajien rivit ovat harventuneet ja matkatoimistoilla on varmaankin into tarjota meille hyvinkin yksilöllisiä paketteja. Mahdolliset yhteyden otot osoitteeseen historiatiimi@kaukolanrouhiaiset.org

9 Kirjoitus Karjala-lehdessä

Pari viikkoa matkan jälkeen oli Karjala-lehdessä kirjoitus matkasta, se tallennettiin myös sukuseuran kotisivuille. Toimittaja oli valinnut kirjoituksen yhteyteen kuvia, joista yhdessä Mirja tanssi Käkisalmen linnan tilaisuudessa vauhdikkaasti.

Liitteitä

Liite 1

Kartat Luovutettu Karjala Matkareitti Vuoksi

Jääski Antrea Kirvu

Räisälä Käkisalmen mlk Käkisalmi

Venäläinen kartta Suotniemessä Kaukola Hiitola

Pyhäjärvi Sakkola Valkjärvi

Äyräpää Heinjoki Viipuri

Viipurin mlk

Liite 2

Valokuvia Ansiomerkki Antrea, kirkon paikka Sokanlinna, Antrea

Käkisalmi Suotniemi, Käkisalmen mlk Käkisalmen linnassa