Esimiehen tervehdys
Hyvät sukulaiset!
Sukuseuramme perustamisen alkuperäisenä tarkoituksena oli kerätä suvun
menneisyyttä kirjan kansien väliin perinnekirjan tapaan. Aineistoa kertyi
hyvin. Mutta vuosituhannen lopussa huomasimme ajan kulkeneen ohitsemme.
Internet ja kotisivut olivat tulleet mukaan arkipäivään. Niinpä elokuussa
1999 pidetyssä sukukokouksessa laivaristeilyllä päätettiin perustaa
kotisivut internetiin.
Ajatuksen taustalla oli Jyväskylässä atk-alan yrityksessä työskentelevä
Eeva-Kaisa, josta tuli kotisivutiimin vetäjä. Seppo lupautui samassa
kokouksessa historiatiimin vetäjäksi, kokoamaan ja tuottamaan sivuille
aineistoa. Eeva-Kaisa testasi ajatusta ensimmäisen kerran 14.8.1999. Katri
liittyi tiimiin ja juttujen kokoaminen, puhtaaksikirjoittaminen, grafiikan
piirtäminen ja valokuvien kerääminen lähti käyntiin.
Toukokuussa 2000 hallitus hyväksyi tuotteen ja sivut päätettiin siirtää
operaattorin (Saunalahti) serverille. Serverillä hakemistonimen pituus on
rajattu kahdeksaan merkkiin. Pyrimme keksimään osoitteeksi jotakin
sukuseuraamme liittyvää, joka ei ollut varattu. Suvun asuessa
Ala-Kaukolassa, pantiin kotisivujen osoitteeksi
www.kaukolanrouhiaiset.org.
Kotisivut tosin eivät ole koskaan "valmiit", koska niitä päivitetään ja
täydennetään jatkuvasti. Näin menetellessämme uskon, että voimme tallentaa
myös Kaukolan ja erityisesti Ala-Kaukolan menneisyyttä tuleville
sukupolville.
Tapio Rouhiainen
Sukuseuran esimies
|