Teksti koottu enimmäkseen lähteistä [K] ja [KjaK]

Kaukolan sijainti. Kartta kirjasta Kaukolaa ja kaukolaisii

Viipurin lääniin, Käkisalmen tuomikuntaan ja Käkisalmen-Kaukolan nimismiespiiriin kuulunut Kaukolan kunta sijaitsi Laatokan länsirannalla, Karjalan Kannaksen pohjoisosassa. Kaukolan seurakunta puolestaan kuului Viipurin hiippakuntaan ja Käkisalmen rovastikuntaan.

Kaukolan rajanaapureina olivat etelässä Räisälä, lännessä Kirvu, pohjoisessa Hiitola sekä idässä Käkisalmen maalaiskunta, minkä lisäksi myös Käkisalmen kaupungin raja ulottui terävänä piikkinä Kaukolan rajaan saakka. Koillisessa ja itäkoillisessa Kaukola rajoittui Laatokkaan.

Kaukolan maapinta-ala oli lähes 270 neliökilometriä eli noin 27 000 hehtaaria, siitä oli vuonna 1938 peltoa noin 5 800 hehtaaria eli runsas viidennes. Kaukolassa oli virallisesti 27 kylää.

Kaukolasta on löydetty muinaislöytöjä kivikautisen vaiheen (5000 - 500 eKr) ajalta, mm. kivikautisia asuinpaikkoja. Myöhäiskivikautisen vaiheen jälkeen Kaukolan asutus näyttää taantuneen noin tuhannen vuoden ajaksi. Syyksi on epäilty noin 1000 eKr alkanutta ilmaston huononemista.

Kaukolan varhaisimmat rautakautiset löydöt ovat viikinkiajalta (n. 800 - 1050 jKr), mutta varsinainen kukoistuskausi osui ristiretkien aikaan eli noin vuosiin 1100 - 1300 eKr. Samoille vuosille on ajoitettu myös löydetyt kalmistot kiinteän asutuksen varmoina merkkeinä.

Ristiretkiajan karjalaiset asuivat kahden keskenään kilpailleen valtiomahdin, ortodoksisen Novgorodin ja siihen aikaan vielä roomalais-katolisen Ruotsin raja-alueella. Sotatoimet päättyivät 1323 solmittuun Pähkinäsaaren rauhaan. Sen raja jätti Kaukolan alueen Novgorodin puolelle. Valtioiden väliset rauhansopimukset eivät siihen aikaan olleet pyhiä tai pitkäaikaisia. Taistelut jatkuivat vuosisatojen saatossa rajakahakoina ja kostoretkinä.

Vuosi	Asukkaita	Vuosi	Asukkaita
1755	1136	1910	4358
1850	8096	1920	4787
1870	2756	1930	4758
1875	2873	1936	4359
1900	3680	1938	4230

1500- ja 1600-lukujen vaihteessa käyty sota johti 1617 solmittuun Stolbovan rauhaan, jonka seurauksena Käkisalmen lääni ja siten myös Kaukola liitettiin Ruotsin valtakuntaan.

Venäjä valloitti Käkisalmen ympäristöineen suuren Pohjansodan (1700 - 1721) alkuvaiheissa vuonna 1710. Muu Suomi muuttui 1808-09 käydyn sodan jälkeen solmitussa Haminan rauhassa Ruotsin valtakunnan osasta Venäjään kuuluvaksi Suomen Suurruhtinaskunnaksi. Suomen Suurruhtinaskunnan osana kovat kokenut Karjala pääsi lopulta nauttimaan kokonaisen vuosisadan mittaisesta rauhankaudesta. Kaukolassa se ilmeni suotuisana kehityksenä monilla aloilla, mm. väkiluku kohosi nopeasti. Kun Kaukolassa oli 1700-luvun puolivälissä ollut vain runsaat 1100 asukasta, heitä oli sata vuotta myöhemmin jo lähes kolminkertainen määrä.

Itsenäinen Kaukolan kunta ja seurakunta saivat alkunsa 1800-luvulla. Varsinaisen kunnallisen toiminnan katsotaan alkaneen nälkävuonna 1868, jolloin pidettiin ensimmäinen kuntakokous. Itsenäinen seurakunta perustettiin 1896.

Suomi itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan aikana 6.12.1917.

Toinen maailmansota toi karjalaisten eteen evakkotaipaleet. Suomen talvisota käytiin 30.11.1939 - 13.3.1940. Ensimmäiset väestönsiirrot jouduttiin suorittamaan vuodenvaihteen 1940 jälkeen rintaman lähestymisen takia. Moskovan rauhan jälkeen alkoi evakuointi. Sota kuitenkin jatkui jatkosotana vuosina 1941 - 1944. Asemasota kesti vuodesta 1942 - kesään 1944. Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan Kannakselle 9.6.1944 sen jälkeen, kun Suomi ilmoitti Neuvostoliiton rauhanehtojen olevan kohtuuttomia. Väestön evakuointi aloitettiin 20.6.1944. Välirauhansopimus (Moskovan sopimus) solmittiin 19.9.1944 ja vahvistettiin lähes sellaisenaan Pariisin rauhassa vuonna 1947. Karjala oli menetetty.

Vuonna 1944 Karjalasta tuli osa Leningradin aluetta oblastia. Väkeä siirtyi ja siirrettiin Kannakselle Venäjältä, Valko-Venäjältä, ukrainasta ja Leningradin alueelta. Kaukola muuttui asutusalueeksi ja sovhoosi- ja kolhoosialueeksi. Vuonna 1948 nimet venäläistettiin. Kaukola sai kaksi nimeä: Sevastjanovo (Koverilan koskenkylä) ja Ilmetjoke ja Susino (varsinainen kirkonkylä ja Hautapelto). Sevastjanovo näyttää vakiintuneen Kaukolan nimeksi Susino-nimen syrjäytyessä.

Kaukolan alueella harjoitetaan nykyään teollisuutta, mm. graniittikallioiden louhintaa ja alueella sijaitsee sepelitehdas. Pohjoisemmassa lähellä Hiitolan rajaa sijaitsee Pietarin yliopiston alainen Laatokan ekologinien tutkimusasema, joka perustettiin 1949. Alueelle on rakennettu huvila-asutusta, onhan tämä lomailuun otollinen alue vain noin 150 kilometrin päässä Pietarista. Kaukolan entisessä kirkonkylässä on nykyisin pieni asutusalue, jossa asuu tuhatkunta asukasta, osa kerrostaloissa. Vanhoista asumuksista Kaukolan entisessä keskustassa on jäljellä Räkköläisen, Einar Puputin, Mielosen apteekin, Sihvon kievarin ja Penttilän rakennukset.

Kaukolassa on sen historian aikana ehtinyt olemaan jo 5 kirkkoa. Ensimmäinen kirkko rakennettiin Kaarlahden Kirkkoharjulle. Ortodoksinen kirkko muutettiin 1600-luvun alussa luterilaiseksi. Kirkko lienee 1640-luvulla siirretty Munkkinsalmen rannalle, mihin myöhemmät kirkot on myös rakennettu. Uusi kirkko rakennettiin 1692, mutta se rappeutui isovihan aikana. Kolmas kirkko rakennettiin 1751, mutta jostain syystä sekään ei ollut pitkäikäinen, vaan seuraava ja järjestyksessään neljäs kirkko rakennettiin jo vuonna 1779. Kirkko oli paanukattoinen ristikirkko, jossa oli erilliset kellotapulit. Vuonna 1909 kirkkoon asennettiin lämmityslaitteet ja urut. Tämä kirkko paloi vuonna 1932 mielisairaan miehen sytyttämänä. Viides ja viimeinen kirkko rakennettiin 1933. Tämä punatiilinen kirkko sai sähkövalon ja -lämmityksen. Jatkosodan aikana kirkko menetti tornin ylimmäisen osan suomalaisten toimesta, koska paikkaa pidettiin venäläisten tulenjohtopaikkana.

Kirkko on nykyään ulkoapäin kunnossa, mutta sisustus on purettu. Kirkkoa on sotien jälkeen käytetty mm. erilaisina varastoina ja karjatiloina. Kirkon läheisyydessä olevalle hautausmaalle on kesäkuussa 1991 tuotu suomalaisten ja venäläisten yhteisseremonioin muistolaatta sodassa kuolleiden muistoksi. Paikalla aikaisemmin ollut vanha muistopatsas oli menettänyt päänsä.