|
Olin kymmenvuotias, kun ensimmäisen kerran Kaukolasta äidin kanssa lähdimme evakkoon. Oli viikko ennen talvisodan päättymistä. Isäni ja Reino-veljeni kävivät saattamassa meidät Ojajärven asemalle. Istuimme reessä vällyjen alla, ja se on jäänyt erikoisesti mieleeni, lapsen mieleen, kun Reino kävi ostamassa Liinamaalta kaupasta rusinoita ja antoi ne minulle. Erkki-veljeni oli sotahommissa. Nousimme Ojajärven asemalta junaan. Niin koti jäi taakse, ja matkasimme kohti tuntematonta tulevaisuutta. Talvi oli, ja pakkanen, matka jatkui. Tulimme Savonlinnaan ja tuli ilmahälytys. Piti lähteä pois junasta, ja valkoiset lakanat pään yllä menimme vaunusta ulos. Muistaakseni oli metsää, missä sitten odotimme mitä tuleman pitää. Pommitusta ei kuitenkaan sitten onneksemme tullut, ja niin menimme takaisin junaan ja jatkoimme matkaa. Äetsän asemalta sitten menimme Huittisiin. Palojoen koululle meidät sitten majoitettiin väliaikaisesti. Kävin koulua Huittisten Loimankylän koulussa ja sain sieltä päästötodistuksen: Asuimme silloin Heikkilän talossa 14.10.1941 asti. Jatkosota alkoi, ja menimme takaisin vallattuun Kaukolaan: Reino-veljeni kuoli kovat tuskat kärsittyään pitkäperjantai-aamuna 2.4.1944 kenttäsairaalassa. Hän oli nuori, vasta 20-vuotias. Se oli meille suuri suru. Venäläiset olivat kylväneet perunaa pitkät sarat, sellaisia punaisia perunoita, ruusunlehti-laatua. Siellä aika kului työtä tehden kunnes 1944 piti lähteä uudelleen evakkoon. Menimme Parkanoon, josta sitten samana vuonna muutimme Kiukaisten Paneliaan Vähä-Jaakkolan taloon. Paneliassa tutustuin tulevaan mieheeni Eero Tyniin, vuosi oli 1946. Muutimme takaisin Parkanoon Parkanon kirkossa meidät Eeron kanssa vihittiin 14.7.1951. Häät olivat Laurikan talossa, jonka isäni oli ostanut, ja jossa minäkin asuin vuoteen 1953 asti. Muutimme mieheni kanssa Hämeenlinnan kautta Poriin, jossa meille syntyi kaksi lasta, poikia molemmat, Seppo ja Pekka. Heillä on omat perheet. Mieheni kuoli 14.11.1971. Nyt asun yksin Porissa. Tällaisia muistoja evakkotiestä. Porissa 4.9.2000 |