Kuisti Eteinen Tupa Etukammari Peräkammari Kylmähuone

Tontti

Päärakennus


1. Kuisti

Kuisti oli avokuisti, nykyään tehty umpinaiseksi.

Takaisin kuvan kohdalle


2. Eteinen

Eteisessä ei säilytetty mitään erityistä. Tarkoituksena oli tehdä jossain vaiheessa remontti eteisen kohdalle, mutta työ jäi kesken.

Takaisin kuvan kohdalle


3. Tupa

Eteisen jälkeen eteen tulee komea ja korkea tupa kattoparruineen ja isoine uunineen. Tuvassa oli hirsiseinät (nykyään tapetoitu), kaikki muut huoneet oli tapetoitu. Videolta katsoen pääteltiin, että tapetit on sittemmin vaihdettu, eivät ole alkuperäiset.

Heti oven jälkeen oikealla sijaitsi pesupöytä ja astiakaappi. Tuvassa olevassa uunissa oli punatiilimuuraus. Uunia on vasta Rouhiaisten jälkeen maalailtu.

Alkuperäinen Eemeli Rouhiaisen tekemä sänky on vieläkin paikallaan pihan puoleisella seinällä. Sängyssä nukkui talon nuorempaa väkeä ja työntekijöitä. Nukkujat vaihtelivat sänkyjään, joten ei pysty nimeämään, kuka nukkui missäkin. Sängyn yläpuolella roikkui haulikko.

Alkuperäinen Montosen aikana tehty penkki kiertää vieläkin seinänvierustaa. Tuvan keskellä oli pöytä sekä luultavasti alkuperäiset pöydän vierellä sijaitsevat penkit ovat vielä käytössä. Uunin edessä olevalla penkillä lämmiteltiin selkää uunia vasten.

Uunin takana ennen etukammaria olevassa sängyssä nukkui talon nuorempaa väkeä ja työntekijöitä. Nukkujat vaihtelivat sänkyjään, joten ei pysty nimeämään, kuka nukkui missäkin.

Takaisin kuvan kohdalle


4. Etukammari

Etukammari oli talon isännän nukkumahuone. Heti oven vieressä sijaitsi Eemeli ja Aino Rouhiaisen sänky.

Seinän vierellä oli "senkki" eli "kammarikaappi" eli lipasto. Lipasto löytyy Ruovedeltä Jäminkipohjasta. Lipastossa on alhaalla kolme ovea ja hyllyt. Jokaisen oven päällä laatikko. Lipaston päällä molemmin puolin on pienet kaapit ja niiden keskellä iso peili.

Huoneessa oli myös pöytä ja tuoleja, huoneessa oleva uuni on alkuperäinen. Kammareista olevista ikkunoista avautuu näköala järvelle.

Takaisin kuvan kohdalle


5. Peräkammari

Peräkammarissa on mitä luultavammin mm. Seppo syntynyt. Huoneessa sijaitsi pöytä sekä tuoleja, huoneessa oleva uuni on alkuperäinen

Kuvassa Tontin nykyinen isäntä sekä Seppo.

Tapio muistelee nukkuneen ainakin tässä huoneessa, mutta myös muissa sängyissä. Sängyssä nukkui talon nuorempaa väkeä ja työntekijöitä. Nukkujat vaihtelivat sänkyjään, joten ei pysty nimeämään, kuka nukkui missäkin.

Takaisin kuvan kohdalle


6. Kylmähuone

Ruokahuone oli kylmä komero.

Takaisin kuvan kohdalle




© Rouhiaisen sukuseura ry