Kaukolan Rouhiaisten asuinpaikat Kaukolassa
Kuvan asuinpaikkojen muuttumisesta löydät tästä.
Kantaisämme Pentin oletetaan muuttaneen Kaukolaan Jääskestä 1600-luvun puoliväliin mennessä (Rouhialassa asuneilla Rouhiaisilla oli tuohon mennessä ollut joitakin samoja etunimiä kuin myöhemmällä Pentin suvulla).
Ruotsi oli vallannut Käkisalmen alueen ensimmäisen kerran jo 1500-luvun lopulla ja kruunu pyrki asuttamaan aluetta Kanta-Suomesta käsin sekä talollisilla että alueelle talollisiksi asettuvilla sotilailla. Vaikka alue oli uudelleen jonkin aikaa Venäjän hallussa, asui osa sinne asettuneista paikalle myös tämän ajan yli. Valloitetulle alueelle muuttohaluun sanotaan verokevennysten lisäksi vaikuttaneen myös sen, että uuden alueen talollisilta ei otettu väkeä sotaväkeen.
Pentti asui 1650-luvun alkupuolella Hautapellon kylässä serkkunsa Yrjön kanssa "yhtiössä". Pentillä oli kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Näiden osalta tunnemme nyt Esko-nimisen pojan sukuhaaran, joka asui aluksi yksinomaan Hautapellossa.
1700-luvun alkupuolelta lähtien suku haarautuu kahteen laajaan pääsukuhaaraan (Pentti ja Esko). Molemmat sukuhaarat asuivat edelleen Hautapellossa, kunnes kuvaan tulee 1700-luvun jälkipuolella myös Alakaukola.
Perustimme sukuseuran tietäen Pentin sukuhaarasta, mutta Eskon sukuhaarasta saimme tietää vasta paljon myöhemmin.
Pentin pääsukuhaara
1600-luvun lopussa syntyneestä Pentistä alkaa ensimmäinen pääsukuhaara, jossa Pentin pojanpoika Pentti syntyi vuonna 1748 Hautapellossa, mutta hänen poikansa Pekka Alakaukolassa, kuten myös tämän poika ja pojanpoika. Pentin nuoremmat lapset syntyivät myös Alakaukolassa, joten Pentin on täytynyt asua melko pitkän ajan Alakaukolassa, vaikka hän sitten kuolikin Hautapellossa.
Suku näyttää omistaneen tuosta alkaen maita Alakaukolassa. Paikka lienee sama, joka on Kaukola-kirjan kartassa merkitty Hautapellon kylän erillisenä alueena.
Pentin pojista Alakaukolassa v. 1796 syntyneen Eskon lapset ovat kuitenkin syntyneet Hautapellossa ja Esko itse myös kuoli Hautapellossa. Oli ilmeisesti tehty niin että Pentin nuorempi poika Juho jäi asumaan Hautapeltoon, mutta hänen poikansa jäädessä lapsettomaksi siirtyi Esko Alakaukolasta sinne.
Eskon jälkeen sukuhaara asuikin sitten jatkuvasti Hautapellossa (Penttilä). Vuonna 1816 syntyneen Pentin pojista jäi Esko Penttilään ja Matti siirtyi Ohvolaan ja Juho Alakaukolaan Räisälän tien varteen.
Penttilään jääneen Eskon pojista nuorin eli Simo asui Hautapellossa Penttilää ja lähti sieltä evakkoon vuonna 1944 . Pojista vanhin eli Esko rakensi 1900-luvun alussa talon Totlammille, josta hänen vanhin poikansa muutti 1930-luvulla hankitulle Tontille tilalle muiden poikien asuessa Totlammilla evakkoon lähtöön asti.
Eskon pääsukuhaara
1700-luvun alussa syntyneestä Eskosta alkaa toinen pääsukuhaara, jonka vanhemmassa alasukuhaarassa Eskon Alakaukolassa v. 1774 syntyneen pojanpojan Eskon lapsia näyttää syntyneen vuoroin Alakaukolassa ja Hautapellossa. Näiden sukua asui Alakaukolassa, mutta vuonna 1824 syntynyt Esko mainitaan yllättäen Hautapellossa asuneeksi torppariksi (kenen torppari ja miksi?), kuten myös hänen vävynsä. Nuorempaan alasukuhaaraan kuuluneen Yrjön (s.1780) suku asui pääasiassa Hautapellossa.
Tätä sukuhaaraa näyttää siis asuneen jatkuvasti sekä Alakaukolassa että Hautapellossa, mutta valitettavasti ei käy ilmi, asuivatko he yhdessä vanhemman pääsukuhaaran kanssa vai oliko jo siirrytty pois Penttilästä muiltakin osin kuin edellä mainittu torppari.
Hautapelto ja Alakaukola
Sukumme asui pääasiassa vain kahdessa kylässä. Aineistomme sukuhaarojen Rouhiaisia ei todellakaan näytä asuneen muissa kylissä, paitsi mitä tyttäriä on muuttanut naimisiin mentyään muualle. Toivottavasti voimme joskus selvittää suvun omistamien maiden omistussuhteita historian eri vaiheissa, samallahan täydentyisi ja syventyisi kuvamme myös suvun muista vaiheista.
Lisähavaintoja
Aineistoa läpi käydessä kävi ilmi, että eräässä vaiheessa on Eskon pääsukuhaaraan tullut vävyksi Käkisalmen puolella syntynyt Rouhiainen ja ainakin kerran näyttää tapahtuneen niin, että laajan suvun eri pääsukuhaaroihin kuuluneet nuoret ovat avioituneet keskenään.
Seppo Rouhiainen, 1.8.2000
historiatiimi [at] kaukolanrouhiaiset.org
|