|
Rouhiaisen sukuseura
ry. PÖYTÄKIRJA
7.7.1988
Aihe Sääntömääräinen
sukukokous
Aika ja paikka 2.7.1988
Paroonin Majat, Pinsiö
Osallistujat Liite
1 Kokouksen avaaminen
Puheenjohtaja Veikko
Rouhiainen avasi kokouksen.
2 Kokouksen
järjestäytyminen
Kokouksen
puheenjohtajaksi valittiin Erkki Rouhiainen, jonka ehdotuksesta
vietettiin hiljainen hetki Taneli Rouhiaisen muistoksi.
Kokouksen
sihteeriksi valittiin Seppo Rouhiainen ja pöytäkirjan
tarkastajiksi Kalevi Paavilainen ja Tapio Rouhiainen. Todettiin, että
tarvittaessa pöytäkirjan tarkastajat toimivat äänten
laskijoina.
3 Kokouksen laillisuus
ja päätösvaltaisuus
Todettiin
kokouksen kutsuminen tapahtuneet sääntöjen mukaisesti
ja siten kokous päätösvaltaiseksi.
4 Työjärjestyksen
hyväksyminen
Vahvistettiin laadittu
työjärjestys.
5 Toimintakertomus 1987
Hyväksyttiin
esitetty toimintakertomus vuodelta 1987.
6 Tilintarkastajien
lausunto
Kuultiin
tilintarkastajien antama lausunto vuoden 1987 tilinpidosta.
7 Tilinpäätöksen
vahvistaminen
Vahvistettiin
tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapautus
hallitukselle.
8 Toimintasuunnitelma
1988
Vahvistettiin esitetty
toimintasuunnitelma.
9 Talousarvio 1988
Vahvistettiin esitetty
talousarvio 1988.
10 Hallituksen jäsenten
valinta
Hallitus
oli arponut sääntöjen mukaan ensimmäiset
erovuoroiset, jotka olivat Vuokko Rouhiainen ja Veikko Rouhiainen.
Kokous valitsi heidät uudelleen seuraavaksi kolmivuotisjaksoksi.
Hallituksen jäseninä jatkavat sääntöjen
mukaisesti Erkki Rouhiainen, Reijo Rouhiainen, Kalevi Paavilainen ja
Seppo Rouhainen.
11 Esimiehen ja
varaesimiehen valinta
Kokous valitsi
entiset:
Veikko Rouhiainen
esimies
Erkki Rouhiainen
varaesimies
12 Tilintarkastajien
valinta
Valittiin entiset
tilintarkastajat:
Varsinaiset: Varalla:
Kirsti
Rouhiainen Jukka Rouhiainen
Rauno
Rouhiainen Hannu Rouhiainen
13 Jäsenmaksu 1988
Kokous päätti
jäsenmaksun suuruudeksi vuodelta 1988 mk 30,- jäseneltä
14 Muut asiat
Seuraava
sukujuhla pyritään pitämään kolmen vuoden
kuluttua samalla paikkakunnalla kuin silloin pidetään
Kaukola-juhlat. Juhlan ajankohta ko. viikonvaihteen lauantai kuten
tämäkin kokous.
Valittiin
toimikunta keräämään tietoja suvun vaiheista,
valokuvia ym. aineistoa mahdollista sukukirjaa varten. Toimikuntaan
valittiin:
Tapio
Rouhiainen
Jalmari
Rouhiainen
Heikki
Rouhiainen
Eero
Paavilainen
Maire
Ellison
Lea
Koponen
Hallitus
tulee myöhemmin määrittelemään toimikunnan
tehtäviä.
Päätettiin
liittyä Karjala-liiton sukuseuratoimikuntaan jäseneksi.
Kokouksessa
käytiin lisäksi monipuolinen keskustelu suvun alkuvaiheiden
tietojen saamisesta. Todettiin erääksi tutkimisen aiheeksi
Käkisalmen virkatalokirjat 1500-luvulta.
15 Kokouksen
päättäminen
Puheenjohtaja päätti
kokouksen.
Kokouksen jälkeen
käytiin läpi sihteerin laatima sukukartta ja täydennettiin
ja korjattiin sitä läsnäolevilta saaduilla tiedoilla.
Pöytäkirjan
vakuudeksi:
Erkki Rouhiainen Seppo
Rouhiainen
puh.joht. siht.
Olemme tarkastaneet
pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulkua ja päätöksiä
vastaavaksi.
Tapio
Rouhiainen Kalevi Paavilainen
|